PinkkiDINO_Dinolift_Ramirent

Pinkki DINO – tehdään yhdessä hyvää

Dinolift mukana Roosa nauha -keräyksessä

Tänä syksynä Dinoliftin tehdasta ovat piristäneet harvinaisemmat väriläiskät, kun pinkin DINO 120TB-nostimen komponentit ovat kulkeneet läpi tuotannon. ”Asiakkaan väreissä valmistetut koneet ovat toki arkipäivää, mutta pinkkiä maalia pääsee harvemmin tilaamaan”, kertoo Dinoliftin maalaamon työnjohtaja Santtu Miinalainen. Ihan tavallisesta koneesta ei tällä kertaa olekaan kyse, sillä Pinkki DINO on mukana Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyksessä tukemassa syöpätutkimusta ja -neuvontaa Dinoliftin ja Ramirentin yhdessä ideoimalla, vuoden mittaisella kampanjalla. Pinkin DINOn saa vuokrata Ramirentin kautta ja kaikki vuokrauksesta saatavat vuokratuotot lahjoitetaan lyhentämättömänä Roosa nauha -keräykseen.

Dinoliftillä Pinkin DINOn valmistumista on seurattu mielenkiinnolla ja hyvillä mielin. Harvinaisen väriset osat ovat erottuneet joukosta ja kiinnittäneet huomiota kulkiessaan tuotannon eri vaiheiden läpi. Onpa valmiista koneesta käyty nappaamassa kuviakin itselle muistoksi. Työnantajan osallistuminen hyväntekeväisyystempauksiin koetaan merkitykselliseksi ja siitä ollaan ylpeitä. Etenkin Roosa nauha -kampanja koskettaa monia. ”On todella hienoa, että työnantaja on mukana näin tärkeän asian tukemisessa”, kehuu Päivi Salminen Dinoliftin loppuvarustelusta. ”Siitä tulee itselle hyvä fiilis, kun saa olla mukana auttamassa ja antaa oman panoksensa”, jatkaa Pinkille DINOlle lopputarkastuksen suorittanut nostintarkastaja Oskari Purra.

Dinoliftillä maalarina työskentelevälle Jouni Kulmalalle Pinkki DINO on monilla tavoin erityinen kone, jonka etenemistä tuotannossa hän seurasi lähes päivittäin. Kokeneelle maalarille asiakkaan omilla väreillä maalatut koneet ovat aina mukavaa vaihtelua, sillä ne tuovat työhön lisähaastetta. Maalit käyttäytyvät eri tavoin ja oman jännityksensä asiaan toi se, että pinkillä Kulmala maalasi nyt ensimmäistä kertaa. Lopputulokseen hän on kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. ”Hyvä tunne, että saan olla tässä mukana. Vaimon kanssa osallistumme keräykseen joka vuosi, sillä koemme, että tässä asiassa ei voi koskaan auttaa liikaa”, Kulmala summaa.

Myös kokoonpanolinjalla pinkkiä konetta on seurattu tarkasti. Kaiken aikaa työnjohto huolehti, että kone varmasti valmistuu aikataulussa. Loppuvarustelussa henkilönostinasentajana työskentelevä Päivi Salminen piti huolen siitä, että nostimen viimeisetkin osat saatiin asennettua paikoilleen. Samalla säädettiin nopeudet kuntoon, tarkastettiin että valot toimivat moitteettomasti ja liimattiin teippaukset paikoilleen. Lopuksi tiiminvetäjä Jaana Nurminen lisäsi vielä Roosa nauha -tarran nostimen puomiin.

Lopputarkastuksessa Pinkki DINO sai Oskari Purralta puhtaat paperit ja logistiikkakoordinaattori Maarit Lehtimäki pääsi tilaamaan sille kyydin Ramirentin pääkonttorille Suutarilaan. Roosa nauha -kampanja käynnistyy 23.9.2021 ja siitä alkaen voit seurata Pinkin DINOn matkaa täältä.

Roosa nauha -keräys

Roosa nauha -keräys on Syöpäsäätiön tunnetuin kampanja, jolla on kerätty varoja rinta- ja gynekologisten syöpien tutkimukselle vuodesta 2003 saakka. Syksystä 2020 alkaen keräys laajeni ja nykyään sillä tuetaan myös muiden syöpien tutkimusta. Syöpäsäätiö on suurin suomalaisen syöpätutkimuksen yksityinen tukija ja Roosa nauha -keräys suomalaisten arvostetuin lahjoituskohde.

Lue lisää Roosa nauha -keräyksestä

 

PinkkiDINO_Dinolift_Ramirent_Roosa_Nauha2021